torstai 8. lokakuuta 2015

Lomalla ollaan

Mulla alkoi tänään syysloma. Tai melkein, huomenna on vielä taksvärkkipäivä, mutta sen vietän kotona leipoen. Tää loma tuli just ajallaan, koulu alkoi jo uuvuttaa turhankin paljon. Oon panostanut nyt kouluun ja esim. ennen kokeita aina varannut tarpeeksi aikaa lukemiseen, ja myös käyttänyt sen ajan kerrankin hyvin. Koenumerot on olleet mun odotuksien yläpuolella, ja sepäs on vaan mun motivaatiota nostellut.

Lomalla suunnitelmissa on olla vaan rennosti ja paljon kavereiden kanssa. Myös Piispalassa aattelin käydä meidän mökillä jossain vaiheessa, kun porukat on siellä koko viikon. Eipä mulla mitään aikataulusuunnitelmia onneksi oo, sellanen on vaan stressaavaa.. Mulla on kunnon kriisi pitäisinkö herkkulakosta taukoa loman ajan. Mulla on nyt liikuntakielto, minkä takia haluun olla herkkulakossa etten ihan lörähtäisi. Oon nyt pystynyt olla kolme viikkoa ihan vaivatta ilman herkkuja, niin en tiiä uskallanko alkaa antamaan mitään pieniä vapautuksia tästä. Iso kriisi on, mä tiedän. :-D

Tänään en tehnyt mitään erikoista. Pääsin koulusta kolmelta ja menin suoraan kotiin. Nyt kun aattelee niin en muista tältä päivältä muuta kuin kauppareissun äidin kanssa. Käytiin ostamassa leivontatarvikkeita huomiseksi, mutta mukaan tarttui myös glögiä ja pipareita (sekä valkosipulilla maustettuja etanoita, saa nähä millanen makuelämys tällä kertaa). Mulla taitaa olla ekat pikkujoulut jo huomenna!

Kuvailtiin tänään Petra-systerin kanssa pitkästä aikaa. Jos joku ei huomannut viime postauksesta niin mainitsenpahan vielä mun uusista hiuksista. Oon kyllä tykännyt taas vähän lyhyemmästä ja pirteemmästä hiuslookista! Mitäs mieltä te ootte? :-)




 
 
 
 
♥: Sara

4 kommenttia:

  1. Mää jotenkin tykkään tästä sun blogista tosi paljon, kirjotat niin kivasti! :)

    VastaaPoista
  2. voi hitsi noi krepatut hiukset näyttää mageilta! Nyt tekis itekkin mieli käydä ostamassa kreppirauta :D!

    VastaaPoista