maanantai 4. toukokuuta 2015

Uusimpia ostoksia + kuulumisia

Täällä mä taas pienen tauon jälkeen. Mulla ei vaan ollut motivaatiota kuvailuun, saatika sitten kirjoittamiseen, joten ajattelin että en mitään hätäisiä postauksiakaan ala tekemään. Nyt päätin sitten tulla päivittelemään vihdoin, melkein kuukauden tauon jälkeen.

Pitkä viikonloppu meni hyvin vapun ja synttäreiden merkeissä. Vappuna olin vain kavereiden kanssa ulkona ja menin Lotalle yöksi. Lauantaina mulla oli synttärit, ja täytin siis 15! En tehnyt mitään kummempia, kävin Lotan kanssa syömässä, olin kavereiden kanssa ja Lotalla yötä. Mä vietän mun synttäreitä sitten isommin parin viikon päästä kun saan talon omaan käyttöön.
Synttärilahjaksi sain herkkuja, lahjakortin, kukan ja tässä piakkoin vanhemmilta mopokortin ja skootterin.

Mulla on nyt jokakeväinen inhottava ongelma - siitepölyallergia. Silmiä, nenää ja kurkkua kutittaa, naama kutisee ja oli turvonnutkin tänään. Ja allergialääkkeet todella uuvuttaa; nukuin tänään kahden tunnin päiväunet, vaikka olin yölläkin nukkunut hyvät yhdeksän tuntia..
Onko teillä sama inhottava allergia mun kanssa?

Muttajoo, nyt seuraavaan aiheeseen, eli uusimpiin ostoksiin! Tästä puuttuvat takki ja pipo, mutta ne tulevat varmasti vielä myöhemmin esille blogissa.


Niken reppu, Sports Direct ~15€


Title-nyrkkeilyhanskat, Sports Direct ~10€

 
Longsdale nyrkkeilyhanskat, Sport Direct ~10€


Adidas collagetrikoot, Sports Direct ~15€


Shortsihame, Lindex ~13€
 
 
 
♥: Sara

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti