Taas lauantai ja ihanan aurinkoinen päivä. Mulle kuuluu tosi hyvää, kun koulukaan ei stressaa yhtään! Ensiviikolla mulla on TET ja oon Sokoksella visuaalisessa suunnittelussa. Tosi mielenkiintoista päästä sisustamaan näyteikkunoita ja pukemaan mallinukkeja, sekä valmistelemassa tulevia kampanjoita. Oon siellä siis viisi päivää Violan kanssa työskentelemässä.
Maanantaina alkoi kouluvuoden viimeinen jakso, ihan huippua kun enää niin vähän jäljellä! Perjantaina oli tosi rento päivä, kun koulussa oltiin järjestetty kouluruokapäivä. Se tarkoitti ruokailussa ihanaa salaattia monien lisukkeiden kera, nachoja, jälkiruokaa ja kahvit. Kouluun oli tuotu myös värikkäitä säkkituoleja ammattikoulusta ja sinne oli järjestetty kisoja ja muuta mukavaa. Pääsin myös katselemaan auringonpimennystä hitsauslasien läpi, oli aika spesiaali kokemus!
Kirjoitin aikaisemmin lehteen mielipidekirjoituksen koulun viihtyvyydestä, ja ainakin apulaisrehtori oli sen huomannut Keskisuomalaisesta. Hän tuli kehumaan kirjoitusta ja mietittiinkin siinä että miten viihtyvyyttä voisi parantaa. Perjantai-iltapäivänä hän sitten tulikin kysymään meiltä olisiko sellaiset säkkituolit kivoja auloihin. Siis ne oli ihan mahtavia 'hengauspaikkoja', toivottavasti saadaan hommattua niitä!
Käytiin tänään Petran kanssa kuvailemassa kun oli ihana sää. Mentiin ulos, niin sää olikin vähän erilainen kuin miltä se ikkunasta näytti. Ulkona oli auringonpaisteesta huolimatta kunnolla pakkasta ja tuuli kovasti. Ihan jäätävä tuuli sai kyllä sormet jäähän ja hiukset naamalle, mutta kyllä sieltä sai muutaman hyvänkin kuvan napattua.
Hieman erikoinen välipala piristi - turkoosit sämpylät!
Suosittelen kokeilemaan, iha erilaista syödä vaikka onkin
ihan saman makuista kuin tavallinen.
♥: Sara






Ei kommentteja:
Lähetä kommentti